Valikkoon

Jakamisen periaate pelastaa maailman

Mestarin sanoin -artikkeli 4/2022: Suuri päätös

Suuri päätös

- Mestarilta, Benjamin Cremen välityksellä

Tasaisesti, ihmiskunta kulkee kohti Suurta päätöstään. Kaikkien, paitsi aivan muutamien tietämättä, ihmisiä koetellaan nyt tavalla, jota ei aiemmin ihmisen pitkässä historiassa ole nähty.

Maitreyan, Kristuksen ja Maailmanopettajan, käyttämä Erottelun miekka tekee hyväätekevän työnsä: erottelee ja jakaa ihmiset, kärjistäen heidän erilaiset luonteensa ja taipumuksensa. Tällä tavoin päätös, joka ihmisillä on edessään tulee selkeämmäksi ja tarkemmin rajatuksi. Maitreyan rakkauden energia on persoonaton ja se stimuloi kaikkia: sekä heitä, jotka kaipaavat rauhaa ja oikeanlaisia ihmissuhteita, että heitä, jotka rakastavat ahneutta ja kilpailua samalla asettaen kaiken alttiiksi lopulliselle sodalle sekä kaikkinaiselle tuholle. Siitä siis päätöksen tärkeys aivan kaikille.

Monet saattavat ihmetellä miksi tuollainen päätös edes on tarpeen. Ei kai kukaan tänä päivänä toivo tuhoisaa sotaa? Tänä päivänä pieni ja paikallinen sota voi muuntua suureksi ydinsodaksi. Lopputulos olisi liian kauhea edes pohdittavaksi, ja siltikin on heitä, jotka jopa nyt suunnittelevat kuinka selvitä tuollaisesta tapahtumasta.

Valinta ihmiskunnalle on selkeä: jatkaa vastuuttomasti nykyisellä ahneuden kurssillaan ja tuhota elämä Maan päältä iäksi, tai seurata hyväntahtoisen sydämensä ääntä ja harjoittaa jakamista sekä oikeudenmukaisuutta ainoana takeena ihmisten rauhanomaiselle tulevaisuudelle Maan päällä.

Arabikevään [2011] tapahtumat ovat merkki siitä, että nuoret ovat reagoimassa Maitreyan kutsulle. Vanhempiensa edellä he ovat heränneet Vesimiehen uusille energioille ja niiden tuoman uudenlaisen elämän lupaukselle. He ovat kadottaneet kaiken pelon ja ilolla uhraavat itsensä uutena löytyneen vapauden ja arvontunnon puolesta. Uudenlainen loisto kasvaa nuorten keskuudessa.

Evoluutio

Kautta maailman ryhmät hierovat ja suunnittelevat vallankumouksia. Monissa maissa on asevarastoja tähän tarkoitukseen. Maitreyan suositus on evoluutio ja kehitys, ei vallankumous. Hän tietää varsin hyvin, että vallankumous edeltää vastakkainasetteluita ja teurastusta, vaihtaen yhden ongelman toiseen. Se mitä tarvitaan, on askel askelelta etenevä muutoksen ohjelma, joka sallii jokaiselle kokemuksen olemisesta oman kohtalonsa ohjaimissa.

Jakaminen on ainoa tapa varmistaa tuollainen tapahtumaketju. Ainoan tapana jakaminen varmistaa edes aloittamiseen edellytettävän luottamuksen. Maitreya on sanonut: “Ensimmäinen askel jakamiseen on ensimmäinen askel pyhyyteenne.” Hyväksykää siksi jakamisen periaate ja astukaa synnyinoikeuteenne.

Lähde: Share International -lehti, 04 / 2022.

Tämä artikkelisarja ilmestyy 10 kertaa vuodessa ja se avaa ihmisen suhdetta häntä ympäröivään. Mestari, on yksi Henkisen Hierarkian Mestareista. Hänen nimensä on laajalti tunnettu esoteerisissa piireissä, mutta sitä ei monistakaan syistä anneta vielä julkisuuteen. Maitreya on Henkisen Hierarkian johdossa olevan Maailmanopettajan henkilökohtainen nimi. Maitreya tunnetaan myös Kristuksen, Buddhan, Krishnan, Imam Mahdin tai Messiaan nimillä. Maitreya on aloittanut tammikuussa 2010 tv-esiintymisten sarjan, joka tulee johtamaan julkitulon päivään, jolloin Hän julkistaa todellisen henkilöytensä.

Share International -lehden synnystä alkaen Benjamin Cremen Mestari on antanut artikkelinsa julkaistavaksi tuoreeltaan ja käytettäväksi silloin kun maailman tapahtumat sitä edellyttävät. Monet näistä artikkeleista tuntuvat todellakin jopa vielä ajankohtaisemmilta tänä päivänä kuin niiden ensijulkaisun yhteydessä.


Sivun alkuun