Valikkoon

Jakamisen periaate pelastaa maailman

Mestarin sanoin -artikkeli 9/2005: Maitreyan ohjaus

Maitreyan ohjaus

- Mestarilta, Benjamin Cremen välityksellä

Kuinka paljon he sitten yrittävätkään, poliitikot ja muut johtajat kokevat yhä enenevässä määrin vaikeammaksi ohjata tapahtumien kulkua ja pitää ”valtiollisen laivan” kulun vakaana. He huomaavat, että huolimatta heidän osaamisestaan se kulkeutuu avuttomana omin päin, aivan kuin jonkin näkymättömän käden ohjaamana. Tuo näkymätön käsi on tietysti muutoksen logiikka. He eivät ymmärrä, että toimintatavat ja säännöt, joilla he työskentelevät, kuuluvat menneisyyteen ja niillä on enää hyvin vähän tekoa tämän päivän ongelmissa ja tarpeissa. He kokoontuvat ja keskustelevat näistä ongelmista, mutta poikkeuksetta vetäytyvät toimista, jotka ainoana voisivat ratkaista ne. Sillä välin ihmiset, toiset enemmän kuin toiset, kärsivät ja odottavat järkeä ja näkemystä helpottamaan heidän pulaansa. He tietävät sydämissänsä, että vapautus on mahdollinen ja että se kuuluisi heille, mutta, toistaiseksi, heillä ei vielä ole rakenteita tai voimia saada niin tapahtumaan.

Soraäänet
Ihmiset eivät odota ikuisesti. Nyt jo merkit soraäänistä ja malttamattomuudesta alkavat näkyä kautta maailman, vaatien johtajia paneutumaan niiden vaivoihin ja tarpeisiin. Johtajat, ihmisiä ilman näkemystä, turvautuvat lupauksiin ja näennäislääkintään keskeyttääkseen aina kasvavat vaatimukset oikeudenmukaisuudesta ja reilusta hengestä. He tekevät niin turhaan. Maailman kansat ovat nähneet vapauden, oikeudenmukaisuuden ja rauhan, eivätkä he päästä sitä menemään. He, eivätkä suinkaan heidän johtajansa, tulevat linjaamaan tulevaisuuden ja muokkaamaan se tarpeidensa mukaiseksi. Näin tulee olemaan. Tämä uusi voima maailmassa – ihmisten ääni – kasvaa nopeasti voimassaan sekä yhtenäisyydessään ja se tulee olemaan suuressa osassa maailmantapahtumissa tästä alkaen.

Mahdollisuus
Maitreya odottaa omaa mahdollisuuttaan vahvistaa ihmisten äänen voimaa ja vaikutusta ja ohjata sen kurssia. Monet ovat sen muodostavat säikeet ja sekavat niiden säikeiden tähtäimet. Viisasta on, siksi, oltava sen ohjauksen, jottei se menettäisi suuntaansa ja kadottaisi voimaansa. Yksinkertaisia ja selkeitä on siksi ihmisten vaatimusten oltava. Moninaiset ovat heidän ongelmansa, mutta yhtenäiset heidän tarpeensa: rauha oikeudenmukaisuuden myötä ja vapaus ovat kaikkien ihmisten tarve. Jakaminen, Maitreya tulee neuvomaan, on avainasemassa luotaessa luottamusta, ilman mitä ei mikään ole mahdollista. Jakakaa ja luokaa siunattu luottamus, Hän tulee kertomaan maailmalle, ja tuntekaa oikeudenmukaisuuden ja rauhan siunaus. Mikään muu tapa ei, Hän tulee vakaasti muistuttamaan kansoja, voi tuoda niille niiden sydämien kaipaamaa rauhaa. Näin tulee olemaan ja täten tulevat ihmiset vaatimaan jakamista ja siten rauhaa. Uusi ja vaikutusvaltainen maailmanmielipide tulee osoittamaan voimansa ja tekemään turhiksi nykyisten voimahahmojen toimenpiteet ja strategiat. Silloin Maitreya tulee julkistamaan itsensä kaikille kansoille ja omistamaan Itsensä niiden palvelukseen läpi tulevan ajan.

Lähde: Share International -lehti, 09 / 2005.

Tämä artikkelisarja ilmestyy 10 kertaa vuodessa ja se avaa ihmisen suhdetta häntä ympäröivään. Mestari, on yksi Henkisen Hierarkian Mestareista. Hänen nimensä on laajalti tunnettu esoteerisissa piireissä, mutta sitä ei monistakaan syistä anneta vielä julkisuuteen. Maitreya on Henkisen Hierarkian johdossa olevan Maailmanopettajan henkilökohtainen nimi. Maitreya tunnetaan myös Kristuksen, Buddhan, Krishnan, Imam Mahdin tai Messiaan nimillä. Maitreya on aloittanut tammikuussa 2010 tv-esiintymisten sarjan, joka tulee johtamaan julkitulon päivään, jolloin Hän julkistaa todellisen henkilöytensä.

Share International -lehden synnystä alkaen Benjamin Cremen Mestari on antanut artikkelinsa julkaistavaksi tuoreeltaan ja käytettäväksi silloin kun maailman tapahtumat sitä edellyttävät. Monet näistä artikkeleista tuntuvat todellakin jopa vielä ajankohtaisemmilta tänä päivänä kuin niiden ensijulkaisun yhteydessä.


Sivun alkuun