Mestarin sanoin 2010—2011
Mestari on yksi Henkisen Hierarkian Mestareista. Hänen nimensä on laajalti tunnettu esoteerisissa piireissä, mutta sitä ei monistakaan syistä anneta vielä julkisuuteen.
Tällä sivulla olevat artikkelit on Mestarin sanelemana julkaistu Share International -lehdessä sen jokaisessa numerossa jo yli 30 vuoden ajan.
Rauhan etsiminen
- Mestarilta, Benjamin Cremen välityksellä, 13.6.2010
Ilman epäilystäkään, ihmiskunnan suurin saavutus olisi sotimisen lopettaminen. Tämän saavuttaminen vapauttaisi ihmisten energian ohjattavaksi niihin moniin muihin huomiota vaativiin ongelmiin, jotka painavat ihmiskuntaa tänä päivänä: niihin miljooniin, jotka turhaan näkevät nälkää yltäkylläisyyden maailmassa; planeetan vaaralliseen ekologiseen epätasapainoon; aina kasvavaan kuiluun kehittyneiden ja vauraiden sekä toisaalta kehittyvien ja köyhien maiden välillä; kasvavaan ja aiempaa kehittyneempään terrorismiin ja sen uhkaan; maailmanlaajuisen taloudellisen romahduksen aiheuttamaan pelkoon ja siitä juontuviin vastoinkäymisiin.
Jotkin hallitukset yrittävät hoitaa joitain näistä vaikeista ongelmista, kun taas toiset ovat niiden pääsyyllisiä ja -aiheuttajia. Mitä ihmiskunta voi tehdä? Misät aloittaa, kun jokainen ongelma näyttäisi juontuvan kaikista muista ja kaikki näyttää mahdottomalta selvittää?
Meidän näkökulmastamme nämä ongelmat ovat todellisia ja vaativat välittömiä toimia ja ne juontavat juurensa yhdestä olotilasta: siitä erillisyyden tunteesta, joka painaa kuin raskaat valjaat ihmiskunnan olkapäällä ja joka estää kaiken yhdenmukaisen toiminnan. Järjen sijaan ideologia ohjaa niiden hallitusten tekoja sekä mieliä, jotka vaikuttavat kaikkien elämiin. Ne etsvitä ystäviä ja kumppaneita tukemaan kantojaan, ja täten syntyvät voimayhteenliittymät, jotka taistelevat voitosta ihmisten mielissä ja sydämissä.
Tänä päivänä tuo ongelma on pahentunut sen myötä, kun Kristinuskon ja Islamin välinen uskonnollinen kuilu on taas auennut. Lisääntyvän maallisessa maailmassa, kummankin uskonnon äärikannattajat ovat aina vain sotaisampia ja he nostavat samalla yhteenottojen lämpötilat aina vain vaarallisemman korkeammaksi. Erityisesti islamilainen terrorismi, täydellisessä ristiriidassa Profeetan opetuksiin nähden, on tuonut kokonaan uuden ulottuvuuden taisteluun rauhanomaisen maailman puolesta. Miten tämä prosessi voitaisiin peräyttää? On olemassa vain yksi tapa hanskata nämä ongelmat, sellainen, jota ei vielä koskaan ole kokeiltu, mutta joka kuin iskusta, kääntäisi miljoonien onnen ja joka toisi vihdoinkin todellisen ja kestävän rauhan tähän kärsimysten maailmaan.
Saumaton
Ihmisten on ymmärrettävä, etteivät he ole erillisiä. He eivät sitä ole koskaan olleet, eivätkä sitä koskaan tule olemaan. He ovat osa pyhää ja saumatonta kokonaisuutta, joka ympäröi meitä kaikkia, ja jolle, omalla tavallamme, annamme nimen Jumala. Ihmisten on ymmärrettävä, että Jumala on rauha, on oikeudenmukaisuus, on jakaminen ja luottamus, ja että heidän pelkonsa on myös heidän veljensä pelko. Maitreyan tehtävä on osoittaa ihmisille tämä totuus ja muistuttaa heitä siitä, että heidän kaipuunsa pohjalla on se rauha, jota he kaikki kaipaavat ja joka odottaa tekijäänsä.
Lähde: Share International -lehti, heinä- / elokuu 2010
Veljeys
- Mestarilta, Benjamin Cremen välityksellä, 12.5.2010
Ilman epäilystäkään tämä aika on ihmiskunnalle valtavan merkityksellinen. Päätökset, jotka nyt tehdään, päättävät suurelta osin planeetan koko tulevaisuuden. Tulevat sukupolvet tulevat hämmästelemään sitä näennäistä helppoutta, jolla niin monet tänään ohittavat huolet maailman pahoinvoinnista: miljoonat nälkiintyvät ja kuolevat puutteessa maailmassa, jota on siunattu valtavalla ruoan ylijäämällä ja miljoonat muut ovat aina nälkäisenä sekä aliravittuina. Monet tietävät tämän olevan totta ja siltikään eivät tee mitään. Kuinka näin voi olla? Mikä estää heitä toimimasta? Tämän toimettomuuden taustalla on välinpitämättömyys, joka on kaiken maailman pahan lähde. Välinpitämättömyyden juuret ovat siinä rikoksessa, joka on erillisyyden tunne, siinä tunteessa, joka vetää ihmisiä erkaantumaan toisistaan ja joka estää veljeyden kukoistamisen.
Ihmisten on pian ymmärrettävä tämä tai tuhouduttava. Veljeys on sekä idea että fakta planettamme elämässä. Ilman veljeyden todellisuutta kaiken toiminnan pohjana, ihmisen kaikki toimet johtavat hukkaan.
Kun ihmiset hyväksyvät veljeyden elämän olennaisena luontona, jokainen elämän osa-alue tulee kääntymään parempaan. Jokainen veljeyden osoitus sulattaa niitä esteitä, jotka muodostuvat ihmisten välille ja jotka johtavat väärinymmärryksiin ja epäluottamukseen. Veljeys lievittää epäonnisuuden ja menetyksen kivun. Se on erityinen lahja, jota pitää kasvattaa ja ruokkia. Arvosta veljeyttä, se on avain sydämen hienovaraisempiin osiin. Me, Vanhemmat Veljenne, pidämme arvossa veljeyttä korkeimpana ilmenemismuotonamme ja pyrimme voimistamaan ja ylläpitämään sen todellisuutta. Kun myös ihmiset ymmärtävät veljeyden hyvää tekevän totuuden, he tulevat oivaltamaan sen kauneuden, jonka sen luonne luo ja he tulevat ymmärtämään jotain itse pyhyyden kauneudesta. Veljeys on pyhää samalla tavalla kuin ihmiset ovat pyhiä. Muutoin ei voisi olla.
Syvällinen totuus
Ihmiset ovat syvän totuuden kokemuksen kynnyksellä, oman syvimmän sisimmän Olemuksensa tietoisuuden kynnyksellä. Useimmille se tulee tulemaan kokemuksena uudelleensyntymisestä kauan sitten kadotettuun tilaan. Jokainen, omalla tavallaan, tulee kokemaan pelastuksensa, puhdistumisensa ja kirkastumisensa. Veljeyden ilo ja kauneus tulee innostamaan kautta koko heidän Olemuksensa ja jokainen tulee näkemään itsensä osana tuota kauneutta ja rakkautta.
Lähde: Share International -lehti, kesäkuu 2010
Ihmiset heräävät Maitreyalle
- Mestarilta, Benjamin Cremen välityksellä, 11.4.2010
Tästä lähin ihmiset ottavat vakavammin sen idean, että apua on saatavilla, etteivät he ole yksin, ilman apua kärsimyksessään tai avuttomuudessaan. Hiljattaiset tapahtumat ovat taas palauttaneet ihmiskunnalle toivon siitä, että heidän suurimman hätänsä hetkellä, kun he ovat jo lähes luopuneet toivostaan lohdutukseen, jotenkin heidän rukouksiinsa vastataan ja heidän kipunsa lievitetään. Niin voimakas on ollut vastine Maitreyan sanojen ytimeen, vaikkakin hiljaisesti tai näkymättömästi lausuttuna, että monet jo nyt kokevat rohkaistuneensa ja saaneensa varmuuden, että kaikki tulee olemaan hyvin, että ihmiskunnan tulevaisuus tulee olemaan lempeä ja oikeudenmukainen, jopa parempi kuin he uskalsivat toivoakaan. Monet alkavat jo epäillä josko tämä mies todella voi olla ”yksi meistä”, vaan että onkin joku joka on lähetetty ylhäältä vastaukseksi meidän rukouksiimme ja avuksi taakkoihimme. Monet, eittämättä, pitävät Hänen sanojaan epäsuotavina ja esteenä omille toiveilleen, mutta useammat, suurella kaulalla, kokevat Hänen ideoidensa yksinkertaisen totuuden ja odottavat innokkaana niiden toteutumista. Täten hiljaisesti ja vakaasti Maitreya auttaa ihmisiä heidän uurastuksessaan. Jotkut ovat jo tunnistaneet Hänet ja rukoilevat Häntä. Toiset ovat iloisia kuullessaan ääneen vastaukset moniin ongelmiinsa ja odottavat mahdollisuuttaan osallistua niiden ratkaisemiseen.
Kaiku
Näin kaikuvat Maitreyan yksinkertaiset sanat kautta maailman. Näin ne herättävät ihmisten mielissä toivon uudistumisesta. Siellä missä riittävän moni ihminen on näin herännyt ja ovat valmiina muutokseen, siellä Maitreya tulee lisäämään sanomansa tempoa ja energiaa ja tulee yhdistämään miljoonat kutsuhuutoon toimiin oman etunsa puolesta. Ihmisten on ymmärrettävä, että toiminnan on tultava heidän omista riveistään, muuten mitään uutta ei voi tapahtua. Kun ihmiset ymmärtävät tämän, he tulevat spontaanisti ja sydämet toivosta liekehtien tarttumaan toimeen. Näin tulee olemaan ja täten ihmiset tulevat täyttämään kohtalonsa ja luomaan paremman perustan sille uudelle aikakaudelle, joka avautuu heidän edessään.
Alku
Maitreya on vasta tehtävänsä alussa opastaa ihmiset oikeanlaisiin ihmissuhteisiin, mutta jo nyt Hän näkee, että Hänen sanansa rohkaisevat ja pian yhdistävät miljoonat toimimaan ja vaatimaan kohtalonsa, eivät vallankumouksen kautta, vaan sen kautta että ilmentävät oman pyhyytensä.
Lähde: Share International -lehti, toukokuu 2010
Maitreya puhuu
- Mestarilta, Benjamin Cremen välityksellä, 14.3.2010
Jokaisen kuluvan viikon myötä Maitreyan sanat ja ajatukset resonoituvat miljoonien ihmisten mieliin, jotka eivät tiedä näiden inspiroivien ideoiden ja toivorikkaiden konseptien lähdettä. Monet pohtivat syvästi niiden tarkoitusta ja näkemystä ja saavat oudolla tavalla lohdutusta. Toiset kokevat itsensä energisoiduksi ja voimallistetuksi, uuden päättäväisyyden ja rohkeuden kyllästämiksi. Toiset taas ihmettelevät kuka tämä mies voi olla, niin yksinkertainen ja rento, ja kuitenkin ihmeellisen viisas. Monet ovat ne ilahtumisen ja rakkauden tunteet, jotka Hänen esiintymisensä ovat tuottaneet.
Tietenkään kaikki eivät ole pitäneet Hänen ajatuksiaan miellyttävinä, tai jos miellyttävinä niin utopistisina ja saavuttamattomissa olevina. Suuret joukot ovat varuillaan ja hieman peloissaan, että Hän onkin se jota heitä on opetettu eniten pelkäämään: yksinkertainen ja vaatimaton, hyvyyden ja rakkauden auraan kietoituneena.
Täten nuo monet eri ihmisten tyypit ja tasot tuovat tietyksi kantansa ja valmiutensa muutokseen.
Mestarit
Samaan aikaan Mestarit valmistelevat ryhmänsä välittömästi edessä olevaan aikaan. Miehet ja naiset joka maasta tuodaan yhteen ja koulutetaan niihin tehtäviin, jotka odottavat heidän taitojaan sekä heidän altruistista palvelemistaan. He tietävät uuden maailman tarpeet ja toimenpiteiden tärkeysjärjestyksen. Palveleminen on avainasemassa. Kun Maitreyan ja ihmisten kaikkialla kutsu kuuluu, nämä pelottomat yksilöt tulevat nousemaan tuhansissa kohdatakseen haasteen. Näin tulee alkamaan uusi liike, joka, voimaa keräten, tulee pian kattamaan ja uudistamaan koko maailman.
Jokaisen aspektin tarpeet, yksi kerrallaan, tullaan tyydyttämään: miljoonien nälkiintyvien ja lähes nälkiintyvien ruokkiminen ruoan tuotannolla ja jakelulla; ihmiskunnan hidas tukehtuminen metsien raivaamisesta, maailmanlaajuisen ilmaston lämpenemisen taltuttaminen, ”näkymättömän vaaran” lopettaminen, poliittisen ja taloudellisen umpikujan lopettaminen ja vasemmistolaisten vastaan oikeistolaisten poliittisten järjestelmien ratkaiseminen. Jokainen näistä valtavista urakoista vaatii ratkaisun. Jokainen on tärkeä, mutta ensiarvoista on ettei kenenkään tule kulkea nälässä tässä runsauden maailmassa, ja että planeettamme on välttämättömän huolenpidon tarpeessa.
Vaikutus
Pian Maitreyan ajatusten vaikutus tulee näkyväksi. Nyt jo monet, maailmanlaajuisesti, reagoivat Hänen vaikutukseensa, suoraan tai muuten. Yhä vain enemmän Hänen ajatustensa voima tulee oikomaan etujen ristiriidat, jotka tänä päivän ovat ”keskiössä” julkisessa keskustelussa, ja jokaisen ihmisen sekä perheen tarpeet tulevat nousemaan ihmiskunnan ongelmien keskiöön.
Jo nyt, monissa maissa, on nousussa uusi tarve ajatella kaikki uusiksi juuriaan myöten ja jakamisen, oikeudenmukaisuuden sekä reiluuden konseptit kasvavat samaa tahtia. Samalla kun Maitreyan esiintymisten näkyvyys laajenee, nämä ajatukset voivat odotetusti vain kukkia ja kasvaa.
Täten ihmisten omatunto herää ja liikkuu kohti oikeanlaisten ihmissuhteiden suuntaa. Tällä tavoin, yksinkertaisesti ja tyynesti, Suuri Herra toimii puhdistaakseen ja pyhittääkseen ihmisten asiat.
Lähde: Share International -lehti, huhtikuu 2010
Herääminen
- Mestarilta, Benjamin Cremen välityksellä, 9.2.2010
Nyt kun Maitreya on astunut maailman avoimelle areenalle ja nyt kun Hän on esiintynyt useita kertoja televisiokameroiden avoimessa katseessa, on mahdollista kerrata mitä on saavutettu tähän mennessä, ja jossain määrin tulkita niiden reaktioita, jotka ovat nähneet ja kuulleet Hänen puhuvan. On muistettava, että näissä alustavissa kohtaamisissa yleisön kanssa Maitreya on ollut varuillaan, jottei säikyttäisi pois heitä, joita Hän toivoo voivansa auttaa, eikä ole niin voimakkaasti painottanut muutosta, turhan dramaattista ja radikaalia uudistumisen ohjelmaa. Ollen kriittinen nykyiselle talouden toimintamallille, joka tuo kärsimystä ja vaikeuksia miljoonille, Hän ylisti ihmisiä heidän monista saavutuksista ja heidän valmiudestaan pyrkiä uuden ja paremman maailman luomiseen.
Reaktio, tähän asti, voitaisiin luonnehtia vaimeaksi, mutta pohtivaksi, sellaiseksi, jossa kaikuu Maitreyan ajattelun vilpittömyys. On muistettava, että Maitreya esiteltiin tavallisena ihmisenä, yhtenä meistä, eikä Messiaana ja hahmona korkeuksista. Täten ihmisten reaktiot olivat luonnollisia ja todellisia, aitoja heijastumia heidän peloistaan ja toiveistaan. Tietenkin reaktiot vaihtelivat katsojan taustojen mukaan, mutta Maitreya on oikein tyytyväinen tähänastiseen reagoimiseen.
Muutos
Tästä pitäen Maitreya tulee "kiristämään ruuvia" tarpeelle pikaiselle muutokselle, tarpeelle rauhalle, joka perustuu oikeudenmukaisuuteen ja jakamiseen. Hän tulee myös kohdistamaan huomion Maa-planeetan surkeuden tilaan ja ihmisten vastuuseen sen tilasta. Näin Suuri Herra tulee luomaan kasvavan äänenvoiman, joka vaatii elämämme ja maailmamme uudelleenjärjestämistä.
Tämänkaltaiset haastattelut tulevat toistumaan kautta maailman ja ne tulevat herättämään ihmiset kaikkialla heidän mahdollisuuteensa panna elämänsä kuntoon, mahdollisuuteensa luoda oikeudenmukaisuutta sekä rauhaa jakamisen teolla, näkemään itsensä Yhtenä, iäksi lopettamaan kilpailun ja ahneuden, joka näin pitkään on pitänyt ihmiset paikoillaan kehityksen polulla heille viitoitetulla tiellä kohti pyhyyttä.
Näin Maitreya tulee vähän kerrassaan herättelemään ihmiset pitkästä unestaan ja tulee herättämään heidän halunsa muutokseen. Näin tulee kasvamaan suuri ja tiedostava yleinen mielipide, maailman mahtavin voima.
Tuota mahtavaa voimaa vastaan ei mikään vastus pysy pystyssä. Ihmiskunta itse, Maitreyan inspiroimana ja elävöittämänä, tulee jälleenluomaan tulevaisuutensa, ja yhtäläisen vapauden sekä oikeudenmukaisuuden keinoin se tulee luomaan Hyväntahdon ja Toteutuvan Rakkauden aikakauden.
Lähde: Share International -lehti, maaliskuu 2010
Loistokas tehtävä
- Mestarilta, Benjamin Cremen välityksellä, 10.1.2010
Kun ihmiskunta näkee Maitreyan, riippumatta siitä tunnistavatko he Hänet vaiko eivät, he tulevat kokemaan olevansa pakotettuja valitsemaan kannattaako vaiko vastustaako Häntä ja sitä mitä Hän edustaa: jakaminen, oikeudenmukaisuus ja rauha. Täten ihmiset jaetaan ja tunnistetaan. Täten Erottelun Miekka tulee toteuttamaan oman kohtalonsa, ja täten Maitreya tulee tietämään ihmisten valmiuden muutokseen. Esiintyen ihmisille yhtenä heistä, Suuri Herra varmistaa, että ihmiset seuraavat ja kannattavat Häntä Hänen ideoittensa totuuden ja mielekkyyden vuoksi, eivätkä Hänen statuksensa vuoksi.
Yhtä kaikki, on samantekevää tunnistetaanko Hänet Maitreyaksi, Kristukseksi, vaiko vain ihmiseksi, jonka viisaus osuu yksiin ihmisten oikeudenmukaisuuden ja rauhan pyrkimysten sekä kaikille ihmisille paremman maailman saavuttamisen pyrkimysten kanssa.
Hiljalleen, meidän on oletettava, monet tulevat näkemään Maitreyan tuona monien uskonnollisten ryhmien monilla eri nimillä tuntemana Odotettuna, jota he ryhtyvät kutsumaan tuolla nimellä. Jotkut tulevat sanomaan: "Hänen täytyy olla Imam Mahdi", kun taas toiset lausuvat: "Krishna on tullut taas, lain kirjain on täyttynyt!" Vielä toiset kysyvät: "Varmastikin hän on Messias, viimein tulleena", kun jotkut tulevat näkemään Hänet Kristuksena tai Maitreya Buddhana. Kaikki näkevät Hänet tuona Odotettuna, joka tulollaan täyttää heidän toiveensa ja tyydyttää heidän tarpeensa.
Maitreya ei tule vahvistamaan eikä kieltämään näitä väitteitä, saatikka että heidän, jotka tekevät työtä Hänen julkitulonsa eteen ja kokevat tunnistaneensa Hänet, tulisi tehdä niin. Ei ennen kuin Julkitulon päivänä, Hän tule vahvistamaan todellista identiteettiään ja statustaan.
Tuona loistokkaana päivänä ihmiset tulevat tietämään, vailla mitään epäilyksiä, että heidän pitkä odotuksensa ei ole ollut turha; että apua, toden totta, on saatavilla; että Opettaja on valmis opastamaan ja avustamaan; ja että Hän tulee Vanhempana Veljenä pikemminkin kuin Vapahtajana, valmiina ottamaan johdon planeettamme pelastamiseksi ja valmiina auttamaan ihmisiä itseään palauttamaan järki elämiinsä ja elämäntapoihinsa.
Ratkaisu
Maitreya tulee osoittamaan, että ongelmamme, vaikkakin moninaiset, ovat ratkaistavissa; että ratkaisu on jo ulottuvillamme; että jakamisen yksinkertainen teko, ainoana, omaa voiman muuttaa elämä Maassa parempaan. Hän tulee pyytämään ihmisiä luottamaan Häneen, Vanhempana Veljenä, että Hän ei tule johtamaan heitä muuanne kuin heidän viitoitetulle rakkauden ja harmonian polulle, ja ettei heillä ole muuta pelättävää kuin pelko itsessään, ja että reitti eteenpäin on jo Luojan viitoittama.
Täten Maitreya tulee helpottamaan ihmisten kynnystä astua muutoksen matkalle, joka on kooltaan valtava, ja johon liittyvät miehet ja naiset kaikkialla. Tuo muutos tulee lähettämään ihmiskunnan loistokkaaseen tehtävään, Maa-planeetan ennallistamiseen sen oikeutettuun asemaan sen sisarplaneettojen joukkoon tässä järjestelmässä.
Lähde: Share International -lehti, tammikuu 2010